Puheenjohtajisto

Juha Hyötyläinen

Puheenjohtaja
Hoitotason ensihoitaja- K-S hyvinvointialueen päätoiminen pääluottamusedustaja Olen ollut noin kaksikymmentäviisi vuotta sotealalla ja lähinnä ensi- ja akuuttihoidossa hoitotason ensihoitajana. Olen toiminut myös ensihoidon kouluttajana. Olen nähnyt kehityksen ja ollut kehittämässä asioita sairaankuljetuksesta ensihoitoon. Saamme olla ylpeitä ammatistamme maailmanlaajuisesti. Jatkuva koulutus- ja työolojen sekä turvallisuuden parantaminen on lähellä sydäntäni. Mennään yhdessä rivissä eteenpäin ja liitto on sama kuin sen jäsenistö. Asioihin voi oikeasti vaikuttaa ja siksi haluan olla toiminnassa mukana ja kantaa ylpeänä puheenjohtajuutta sekä tehdä parhaani kaikkien meidän jäsenten eteen. Työskentelen myös Himoksella Ski Patrolina/Ea-päivystäjänä missä työ sekä harrastus mukavasti kohtaa toisensa.

Heidi Korhonen

1 Varapuheenjohtaja
Kenttäjohtaja, Sote Tilannekeskus, Etelä-Savon Hyvinvointialue. Sairaanhoitaja YAMK, Kliininen asiantuntija. Minulla on kymmenen vuoden työkokemus akuuttihoitotyöstä Essoten Monitoimijapäivystyksessä, tilannekeskustyöskentelyä on takana nyt kolmisen vuotta. Liiton toiminnassa olen mukana seitsemättä vuotta. Varapuheenjohtajan tehtävässä olen aloittanut nyt 2025 keväällä, aiemmin toimin hallituksen sihteerinä useamman vuoden. Akuuttihoitotyö, sen kehittäminen ja johtaminen, ovat erityisen lähellä sydäntäni. Autan mielelläni, pohditaan porukalla, olethan yhteydessä!

Sakari Saukkoriipi

2 Varapuheenjohtaja​
HEMS-ensihoitaja, FH40, FinnHEMS Sairaanhoitaja Olen työskennellyt ensihoidon parissa vuodesta 2006 alkaen, ensin Pohjois-Savon pelastuslaitoksella yhteensä 16 vuoden ajan erilaisissa ensihoitotehtävissä – niin ensihoitajana kuin esimiestehtävissä. Vuodesta 2022 lähtien olen toiminut HEMS-ensihoitajana FinnHEMSin palveluksessa. Olen palvellut useissa kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Lisäksi olen toiminut FINN RESCUE TEAM -pelastusmuodostelmassa sekä TAST (Technical Assistance and Support Team) -toiminnassa. Olen ollut mukana liiton hallitustyöskentelyssä kolmen vuoden ajan, ja vuonna 2025 aloitin tehtäväni liiton 2. varapuheenjohtajana.

Varsinainen jäsenet

Salla Silvasti

Varsinainen jäsen 
Ensihoitaja, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, ensihoito Ensihoitaja AMK Olen työskennellyt akuuttihoito työssä yli 25v ajan. Kokemusta on kertynyt ensihoidosta kuin päivystyksestä. Liiton toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2020. Hallituksen sihteerin tehtävässä aloitin tällä kaudella.

Piia Luoto

Varsinainen jäsen 
Vastaava sairaanhoitaja, Digitaaliset terveyspalvelut /Päivystysapu 116117, Etelä-Savon hyvinvointialue Sairaanhoitaja YAMK, akuuttihoitotyö Takana on yli 15 v työura monitoimijapäivystyksessä, ensihoidossa sekä tilannekeskuksessa Etelä-Savossa. Työkokemusta on edeltävästi myös perusterveydenhuollon eri toimipisteistä sekä erikoissairaanhoidon osastoilta. Liiton toiminnassa olen ollut mukana aiemmin vuosien ajan. Tuolloin toimin hallituksen jäsenen roolissa sekä usean vuoden ajan liiton sihteerinä. Uudelleen liiton toimintaan olen lähtenyt mukaan nyt keväällä 2025 ja nyt hoidan taloudenhoitajan pestiä. Eri ammattilaisten laadukkaasti toteutettu hoidon tarpeen arviointi, henkilöstön laadukas perehdytys ja eri toimintojen innovatiivinen kehittäminen ovat lähellä sydäntäni.

Nikki Kotilainen

Varsinainen jäsen 
Ensihoitaja YAMK- Työskentelen tällä hetkellä Etelä-Savon hyvinvointialueella hoitotason ensihoitajana ja ajoittain sijaistavana kenttäjohtajana. Ensihoidossa lähestyy kymmenen vuoden rajapyykki, jota ennen työskentelin mm. mielenterveys- ja päihdetyön parissa. Viimeisen viiden vuoden aikana olen myös osallistunut aktiivisesti perustason ensihoidon opetukseen, toimien päätyön ohella sivutoimisena tuntiopettajana. Osallistuminen oman alan kehittämiseen sekä valtakunnalliseen päätöksentekoon on minulle tärkeää ja siinä myös keskeisin motivaationi hallitustyöskentelyyn.

Tero Karvinen

Varsinainen jäsen 
Työskentelen HEMS-ensihoitajana ja yksikön esihenkilönä FinnHEMS 51:ssä Rovaniemellä. Työura ensihoidon kentällä on alkanut vuonna 1998. HEMS hommiin siirryin vuonna 2003 Sodankylään ja sieltä Rovaniemelle 2012. Kun en ole töissä pistän puhelin kiinni ja pakkaan reppuun evästä ja kodan. Sen jälkeen suuntaan koirien kanssa kairaan. Pyssykin on mukana metsästys aikaan.

Varajäsenet

Tomi Malinen

Varajäsen

Miika Siren

Varajäsen
Työskentelen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella hoitotason ensihoitajana ja Tehyn luottamusedustajana. Työkokemusta on ensihoidosta kymmenen vuotta ja päivystyksestä muutama vuosi. Tällä hetkellä viimeistelen opintoja akuutti- ja ensihoidon kehittämisen ja johtamisen YAMK -tutkinnon osalta. Olen erittäin kiinnostunut kehittämään työelämää, sekä puolustamaan ja ajamaan ensihoitajien etua. Luottamustehtävien osalta toimin toista kautta Tehyn valtuustossa. Lisäksi olen Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan 2. varapj. ja Tehyn Etelä-Pohjanmaan hva:n ammattiosaston varapj. Tämä on ensimmäinen kauteni Sehl:n hallituksessa.

Scroll to Top